Sammak

Tapasin sammakon yhtenä syksyisenä päivänä. Se halusi muuttaa luokseni asumaan, eikä minusta ollut sille vastaansanojaksi.

Sen jälkeen elämäni ei ollut samanlaista. Sammakko ravisteli minut irti tottumuksistani ja olin vähän enemmän kuin ennen.

Joskus iltaisin, kun kaikki oli liikaa turvalliseen tottuneelle ja rutiinien rakastajalle, itkin ja toivoin, että olisi ollut pikakelausnappi, jolla selvittäisin mitä tästä kaikesta oikein tulee. Kauanko jaksan sammakon pahoja tapoja ja kurnutusta. Koko ajan tiesin, että olen liimautunut lattiaan, en osaa liikkua mihinkään, enkä edes oikein tahdo.

Vuosi sammakon saapumisen jälkeen luin sitä päiväkirjaa, johon silloin kirjoitin varovasti ja rivien väliin asioita piilotellen. En siellä sano oikein mitään, osaan lukea sieltä ihan kaiken . Voiko olla niin, että lukiessa kokee ne samat tunteet varjoina uudestaan?

Enää en kaipaa pikakelausta, minusta on tullut rohkeampi ja tyynempi. Päivä kerrallaan, ajattelen ja muistelen sitä elämääni, joka oli tyhjää ilman sammakkoa. Silitän sen kiiltävää vihreää pintaa ja menen nukkumaan.