6.11.2005

Taitaa olla kesä

Aurinko paistaa mummilan rappusille. Takapuolen alla oleva ruohomatto painaa jälkiä ihoon shortsien läpi, mutta Aku Ankan vanhat numerot ovat liian kiinnostavia, että se haittaisi.

Kannattaa katsoa tarkasti vain lehden sivuja, katsetta ei kannata nostaa ylös, sillä tavalla pysyy hyvin Ankkalinnassa ja ympärillä tapahtuvat asiat kuuluvat ja tapahtuvat kuin jossain kaukana, sumun ja verhojen takana.

Selän takana olevasta ovesta kuuluu, kun mummi itkee. Hannu Hanhi löytää taas hevosenkengän ja ison tukun rahaa. Ikkunoiden saumoista sihahtaa, kuinka Marja huutaa mummille takaisin. Karhukopla on päättänyt yhdistää voimansa Milla Magian kanssa, kuka saa onnenrahan. Ovi jossakin sisällä paukahtaa vihaisesti. Onneksi veljenpojat ovat sudenpentuja. Marjan askeleet tömähtelevät ulko-ovelle ja selän takana oleva ovi aukeaa ja paiskataan lujasti kiinni. Sudenpentujen käsikirjassa on sulatusliemen ohje.

Sitten on ihan hiljaista. Luettu Aku Ankka siirretään toiseen pinoon, siihen pienempään. Ja katseen voi nostaa lehdestä ja tarkistaa onko jo rusketusta.