Kettu

Varmistuin tänään, että sen täytyy olla kettu. Näyttää ehkä tavalliselta naiselta, mutta kun oikein tarkkaan sivusta katsoo, sen hampaat ovat kulmista terävät ja silmät siristyvät nauraessa oveliksi viiruiksi. Punainen tukka kiiltää väärällä tavalla. Ei mikään keski-ikäisen naisen henna-huuhtelu, siinä on jotain turkkimaista.

Sen ruumis on tanakka ja tasapaksu, mutta se liikkuu yllättävän kevyesti ja äänettömästi. Ilmestyy siihen taukotilan pöydän ääreen, kuin olisi saanut vainun jäniksestä. Sieraimet värisevät vähän.

Istuin toimistossa ja kuulin kuinka se kovaan ääneen haukkui Annelin ja sen neulepaidan. Hetken päästä se oli Annelin luona imartelemassa, että ihana paita. Anneli uskoi ja lähes heittäytyi selälleen kerjäämään rapsutuksia.

Minusta aamuisin kahvinkeittimen luona haiseekin villieläimiltä. En juo enää kahvia.

Sammak

Tapasin sammakon yhtenä syksyisenä päivänä. Se halusi muuttaa luokseni asumaan, eikä minusta ollut sille vastaansanojaksi.

Sen jälkeen elämäni ei ollut samanlaista. Sammakko ravisteli minut irti tottumuksistani ja olin vähän enemmän kuin ennen.

Joskus iltaisin, kun kaikki oli liikaa turvalliseen tottuneelle ja rutiinien rakastajalle, itkin ja toivoin, että olisi ollut pikakelausnappi, jolla selvittäisin mitä tästä kaikesta oikein tulee. Kauanko jaksan sammakon pahoja tapoja ja kurnutusta. Koko ajan tiesin, että olen liimautunut lattiaan, en osaa liikkua mihinkään, enkä edes oikein tahdo.

Vuosi sammakon saapumisen jälkeen luin sitä päiväkirjaa, johon silloin kirjoitin varovasti ja rivien väliin asioita piilotellen. En siellä sano oikein mitään, osaan lukea sieltä ihan kaiken . Voiko olla niin, että lukiessa kokee ne samat tunteet varjoina uudestaan?

Enää en kaipaa pikakelausta, minusta on tullut rohkeampi ja tyynempi. Päivä kerrallaan, ajattelen ja muistelen sitä elämääni, joka oli tyhjää ilman sammakkoa. Silitän sen kiiltävää vihreää pintaa ja menen nukkumaan.

Kotiinpäin

Junan ikkunasta ei näy yhtään mitään, ihan vähän lunta välillä. Vieressä istuu ruskeasilmäinen poika. Pienen kokoinen ja hyvin topattu talvitakilla. Hukkuu sen sisään. Jalassa kuluneet lenkkarit, ei sukkia.

Sillä on matkalaukku penkin edessä, jalat mahtuvat juuri ja juuri. Punainen lentolaukku ja numeroyhdistelmä. Kuusi kahdeksan kahdeksan.

Poika ottaa kaksi suihkausta karkkisuihketta ja nappsauttaa laukun auki. Naps. Naps. Kummatkin soljet ja taas kiinni. Naps. Naps.

Minun paitani tuoksuu taas. Nuuhkin hihaa.

Viereisellä penkkirivillä istuu parrakas silmälasipäinen mies, joka tuijottaa minua liian pitkään. En katso sinne päin. Tuijotuksen vain tuntee. Kiskon hameen helmaa alemmas, vaikka se on ihan hyvin.

Poika viereiseltä paikalta nousee nopeasti ja lähtee. Matkalaukku jää penkin eteen. Katson ulos enkä näe mitään. Toivottavasti perilläkin olisi vähän lunta.

Parrakas mies juo jotain ruskeasta pullosta ja tuijottaa taas. Koetan olla huomaamatta.

Poika palaa takaisin Pepsi-pullon ja pillin kanssa. Napsauttaa laukun auki. Naps. Naps. Ja laittaa pullon sinne. Naps. Naps.

Korvissani lauletaan surullisesti winter, spring, summer or fall.

Poika kysyy, mikäs vaunu tämä onkaan. - Kymppi, vastaan. -Kymppi, no hyvä. Luulin, että olisin väärässä vaunussa, kun tuolla luki, että kolmonen.

All you have to do is call.

Napsnaps, laukku auki. Hörppy Pepsi-pullosta. Naps. Naps.
Hetken päästä poika nousee taas.

Minua ei itketä nyt. Minua ei itketä nyt.

Parrakas mies näyttää nukkuvan, sen kravatti ja pikkutakki eivät sovi yhteen.
Poika palaa takaisin sipsien kanssa.
Laukku auki. Naps. Naps.

Ihmiset vaunussa näyttävät väsyneiltä.
Minulla on ikävä.
Kaikista kaunein joululaulu soi korvissa ja minua itkettää sittenkin vähän.

Naps. Naps.

Taitaa olla kesä

Aurinko paistaa mummilan rappusille. Takapuolen alla oleva ruohomatto painaa jälkiä ihoon shortsien läpi, mutta Aku Ankan vanhat numerot ovat liian kiinnostavia, että se haittaisi.

Kannattaa katsoa tarkasti vain lehden sivuja, katsetta ei kannata nostaa ylös, sillä tavalla pysyy hyvin Ankkalinnassa ja ympärillä tapahtuvat asiat kuuluvat ja tapahtuvat kuin jossain kaukana, sumun ja verhojen takana.

Selän takana olevasta ovesta kuuluu, kun mummi itkee. Hannu Hanhi löytää taas hevosenkengän ja ison tukun rahaa. Ikkunoiden saumoista sihahtaa, kuinka Marja huutaa mummille takaisin. Karhukopla on päättänyt yhdistää voimansa Milla Magian kanssa, kuka saa onnenrahan. Ovi jossakin sisällä paukahtaa vihaisesti. Onneksi veljenpojat ovat sudenpentuja. Marjan askeleet tömähtelevät ulko-ovelle ja selän takana oleva ovi aukeaa ja paiskataan lujasti kiinni. Sudenpentujen käsikirjassa on sulatusliemen ohje.

Sitten on ihan hiljaista. Luettu Aku Ankka siirretään toiseen pinoon, siihen pienempään. Ja katseen voi nostaa lehdestä ja tarkistaa onko jo rusketusta.

Karkkibussi

Jos avaa karkkipussin täydessä ruuhkabussissa, voi olla varma, että se repeää ja karkit lentelevät ympäriinsä. Vaikka istuisi ikkunapaikalla ja koettaisi olla, niin kuin tässä istuu nyt joku toinen.

Hädissään tunkee suuhun liian monta syliin pudonnutta salmiakkia ja se alkaa yskittää.

Vieressä istuva mies, jolla on liian paljon partavettä, katselee muualle ja yrittää olla huomaamatta karkkeja, jotka ovat lentäneet sen syliin. Salmiakki polttaa kurkussa, mutta ei voi liikkua. Käsivarret ovat miehen kanssa yhteen painetut, niistä tuntee vieraan ihmisen hengityksen. On pakko yrittää pidätellä yskää ja hengittää samaan tahtiin.

Mies jää seuraavalla pysäkillä ja karkit kopisevat maahan. Mies näyttää kiusaantuneelta.

Äkkiä ennen kuin seuraavalta pysäkiltä tulee kukaan viereen istumaan on tungettava suuhun lisää karkkia. Niistettävä nenä. Lisää karkkia. Tarkistettava tekstiviestit. Lisää karkkia. Katsottava bussiaikataulua. Lisää karkkia. Taiteltava kaulaliina laukkuun. Lisää karkkia. tarkistettava tekstiviestit uudestaan. Lisää karkkia.

Kun bussi kaartaa omalle pysäkille karkkipussin pohjalla on kolme karkkia. Ne mahtuvat suuhun yhtä aikaa. Jättisäästö. Pahaolo.

Salainen ystävä

Opettaja sekoittaa lappuja isossa kulhossa. Ensimäinen rivi saa aloittaa, ne nousevat vuorotellen ylös ja käyvät nostamassa pienen ruutupaperin, joka on taiteltu tiiviisti.
Omalla paikalla vasta saa avata, eikä vieressä istuvalle saa näyttää.
Kun on Oonan vuoro, opettajaa vetäisee kulhoa vähän ylöspäin ja se lappu mihin Oona meinaa tarttua karkaakin sormista.
Oona sieppaa nopeasti kiinni seuraavsta ja puristaa sen nyrkkiin ja palaa paikalleen.
Kädet lappua suojaten hän tirkistää nimeä joka lapussa lukee.
Se on Reetta. Voi itku.
Reetalla on pitkä tukka ja roikkukorvikset. Se määrää välitunnilla kuka joutuu pyörittäjäksi ja kuka jää kirkonrotaksi. Sen kiertovihkoon saa kirjottaa vaan ne joilla on jo ollut poikaystävä. Eikä riitä että on kerran tanssinut koulun diskossa hitaita vaan pitää olla pussannut roskiksilla. Juuri nyt sillä ei ole poikaystävää ja on siksi erityisen ilkeä kaikille luokan tytöille, jotka eivät kuulu sisäpiiriin.

Lappua ei voi vaihtaa. Ei voi edes sanoa että sai oman, kun se voi olla jo jollain. Lauri virnistelee ainakin sen näköisenä. Voi itku.

Opettaja on jakanut kaikki laput ja selittää mitä niille tehdään. Jokaisella on nyt oma salainen ystävä. Sille pitää tehdä mukavia asioita salaa. Hyviä tekoja. Välitunnilla ottaa mukaan leikkiin. Auttaa läksyissä. Voi kirjoittaa vaikka kirjeen.

Oona kirjoittaa kirjeen. Hei Reetta nähäänkö roskiksilla terv. L. Ja toisen kirjeen Lauri! Tuu välkällä roskiksille t. Reetta. Ja vie kirjeet luokan postilaatikkoon.

Näkymätön

Odotan naulakon luona. Sen vääntynyt metalli tekee vääristymän perspektiiviin, maailma on vinossa.
Aulassa on vaaleanruskeita lokerokaappeja, ihan kuin huonossa high school -sarjassa. Ne on hankittu luomaan viihtyisää tunnelmaa ja auttamaan tavaroiden säilytyksessä.
Pelottavat tyypit riuhtovat niiden luukut auki ja sisältö levitellään kaiken kansan nähtäville.
Luistimet, verkkarit, matikan taulukot, vihreä pyyhe.
Kukaan ei uskalla säilyttää niissä mitään.

Keskellä ikkunaseinustaa istuu tuntivalvoja, se kysyy kuka ja mihin menossa ja koristelee päiväkirjavihkon marginaalit kuulakärkikynällä. Terkkui vaan ysi deen muijille.
Se ei onneksi huomaa.

Pitää hengittää äänettömästi. Sulautua naulakkoon. Muuttua lokerokaapiksi. Liikkua vain sentti kerrallaan. Sitten ne ei ehkä huomaa.

Vessan ovi on lähellä, sieltä heijastuu keltaisten kaakeleiden ja kylmän loisteputkivalon hohde. Siinä valossa kaikki näyttää rumalta, paitsi ne suositut tytöt, kun ne välitunnilla valloittavat peilit ja lisäävät hiuslakka ja ilmaa on vaikea hengittää.

Toiseksi viimeinen koppi on paras, sinne ei kukaan halua tulla. Kukaan ei huomaa jos oven vääntää lukkoon ja nostaa jalat ylös niin kengätkään ei näy.

Kello soi.

Laumat valuvat alas rappusia, kuin tulvavesi tai parvi heinäsirkkoja, tuhoavat tieltään heikot ja avuttomat. Niiden kimeät äänet ja kiljahdukset surisevat päässä, mutta jos oikein kovasti pinnistää ja sulkee silmät voi kuvitella olevansa turvassa.